Siirry sisältöön

Tervetuloa Suvanto Trucksin Vantaan toimipisteelle!

Suvanto Trucksin vuosi on lähtenyt käyntiin rivakasti, sillä olemme avanneet uuden toimipisteen Vantaalle Kehä III ja kolmostien tuntumaan osoitteeseen Tuupakantie 4. Vantaan myyjänä toimii jo Suvannon entiseltä Vantaan toimipisteeltä tuttu myyjä Tomi Yrjänäinen.

Erinomaisen sijainnin ansiosta Vantaan toimipiste on helposti saavutettavissa ja asiakkaat ovat jo löytäneet paikalle kiitettävästi. Ison piha-alueen myötä paikalle saadaan kattava valikoima kalustoa. Keskeisen sijainnin myötä asiakkaille pystytään tarjoamaan myös esimerkiksi korjaus-, rengas- ja pesupalveluita yhteistyökumppaniemme avulla.

Yrjänäinen on innoissaan paluustaan Suvanto Trucksille. ”Kauppa on lähtenyt käyntiin lupaavasti ja hankimme jatkuvasti lisää kalustoa. Kuorma-autojen lisäksi myymme myös perävaunuja, vaihtolavoja, lavatarvikkeiteita, nostovälineitä, AJK-koukkulaitteita ja PM-nostureita. Meiltä kannattaa pyytää tarjousta, mikäli oman kaluston myynti on mielessä”, kertoo Yrjänäinen.

Suvanto Trucksin valikoima kattaa laajasti eri merkkisiä ja kokoisia ajoneuvoja erilaisilla päällirakenteilla ja muilla varusteilla. Heti saatavilla on esimerkiksi jakeluautoja sekä erilaisia vaihtolava- ja nosturiautoja. Luotettavien ulkomaisten toimijoiden kautta saamme tuotua maahan ajoneuvoja, joilla pyrimme vastaamaan entistä paremmin asiakkaidemme tarpeisiin.

”Tämän vuoden aikana tähtäämme Vantaalla tunnettuuden lisäämiseen ja valikoiman kasvattamiseen. Kuuntelemme asiakkaiden toiveita ja tarpeita herkällä korvalla”, sanoo Yrjänäinen.

Tomin tavoittaa numerosta 040 040 6198 ja sähköpostilla tomi@suvantotrucks.com.

Kuva: Tapani Palo / Konepörssi